Juustokastike:
Sulata nokare voita kattilassa, lisää n. puoli desiä jauhoja ja sekoita.
Lisää kattilaan 5dl maitoa hiljalleen koko ajan sekoittaen.
Kun maito on lähellä kiehumispistettä, lisää joukkoon hieman suolaa sekä valkopippurijauhetta.
Kastikkeen kiehuessa lisää vajaa pussillinen juustoraastetta.
Tomaattikastike:
Pilko ja kuullota iso sipuli. Lisää joukkoon kaksi karkeasti raastettua porkkanaa sekä pilkottu puolikas keltainen paprika. Mausta oman maun mukaan, esim. suolaa, soijakastiketta, paprikajauhetta, mustapippuria. Lisää joukkoon muutama silputtu valkosipulinkynsi sekä tölkki luomu-tomaattimurskaa. Kun kastike kuplii, lisää joukkoon pussillinen hernemaissipaprikaa.
Kaada vuoan pohjalle ohut kerros juustokastiketta ja lisää päälle pinaatti-lasagnelevyjä. Levyjen päälle kaadetaan noin kolmasosa tomaattikastikkeesta sekä juustokastiketta. Lisätään tavallisia lasagnelevyjä. Toistetaan. Ennen kolmatta lasagnelevyjen lisäystä (jälleen pinaattilevyjä) murustetaan mozzarella-juustoa. Viimeisten levyjen jälkeen päälle lisätään tomaatinviipaleita, murustettua mozzarellaa sekä loput juustoraasteesta.
Paistetaan 200 asteessa noin 40 minuuttia.