lauantai 23. kesäkuuta 2012

Kasarisapuskaa.

Ai että oli muuten herkkua! Lemmy maistoi kaksikin kertaa vaikkei tykkää avokadosta.



1 kypsä avokado
1 limen mehu
2 ruokalusikallista creme fraichea vaimitäonkaan
mustapippurirouhetta
pussillinen katkarapuja
ruohosipulia
Jotenkin näin: Avokado muussataan kulhoon, joukkoon sekoitetaan limen mehu, creme fraiche ja pippuri. Koostumus saa olla aika mössöä. Lisätään sulatetut katkaravut ja silputtua ruohosipulia. Annetaan maustua jääkaapissa, nautitaan paahdetun ruisleivän päällä kera juuston ja salaatin. NAM!
Muistuttaa etäisesti 80-luvun alkuruokaa, siitä otsikko.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Vohveliraudalla.

Lemmy osti miulle vohveliraudan vuosia sitten synttärilahjaksi (kun tarpeeksi kauan kinusin). En ole onnistunut löytämään mistään reseptiä, joilla vohveleista tulisi sekä oikean makuisia että oikeanlaisia koostumukseltaan. Tyhjänpanttina on kapistus siis kaapissa ollut. Kunnes...


Voitaikinaa, muutamaa erilaista juustoa, tomaattia, tuoretta basilikaa, katkarapuja.


Voitaikina-levyn annettiin hieman sulaa huoneen lämmössä ja kaulittiin ohueksi. Toiselle puolelle raastettiin kovaa juustoa, lisättiin katkarapuja, tomaattia, basilikaa ja mozzarellaa. Suljettiin taskuksi ja laitettiin vohvelirautaan. Hyvää tuli.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Papupata

Tarvitaan:
  • Tölkki tomaattimurskaa
  • Tölkki valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
  • Muutama sipuli
  • Paprikaa
  • Valkosipulia
  • Oliiviöljyä
  • Soijakastiketta
  • Puoli pussia pakastemaissia
  • Mausteita: paprikajauhe, curry, korianteri, oregano, mustapippurirouhe, kasvisliemikuutio
  • (Punaisia linssejä, kuivattua nokkosta)
  •  


Kuullotetaan oliiviöljyssä silputut sipulit ja pilkotut paprikat, lisätään joukkoon curry, paprikajauhe, korianteri ja valkosipuli (3kynttä pienennettynä). Kaadetaan tomaattimurska ja pavut joukkoon, heitellään kattilaan loput mausteet, lisätään valkosipulia ja hetken mielijohteesta linssejä sekä nokkosta. Lisätään soijakastike sekä kasvisliemikuutio, maistellaan ja maustetaan tarpeen mukaan. Viimeiseksi lisätään pakastemaissi ja annetaan padan hautua ainakin puoli tuntia.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Vihreä kalakeitto.

Soppaan tarvitaan:
  • Haukea
  • Perunoita
  • Porkkanaa
  • Sipulia
  • Kermaa
  • Reilusti tilliä
  • Ripaus nokkosta
  • Mausteita
  • Pinaattia
  • Linssejä
  • Voita


Mulla oli kolmasosa i-sos-ta hauesta. Leikkasin lihat talteen ja roippeista keitin kalaliemen kera suolan, pippurin, kuivatun ruohosipulin sekä muutaman laakerinlehden. Kun kalaliemi oli aikansa muhinut siivilöin sen, liemet talteen ja muut pois. Lisäsin kalaliemen joukkoon potut, porkkanat ja muut, annoin poreilla hellalla ja about vartti ennen kypsymistä lisäsin kalan palat, linssit, tillin ja pinaatin. Kun kalat on kypsyneet, soseutetaan keitto. Viimeiseksi lisätään kerma sekä nokare voita ja annetaan vielä kiehahtaa nopeasti. On muuten herkkua ruisleivän kanssa!

torstai 10. marraskuuta 2011

Täytetyt uuniperunat

Tarvitaan:
  • Perunoita, 4-5 isohkoa
  • Paketti pekonia
  • Sipuli & valkosipulia
  • Purkki smetanaa
  • Sinappia
  • Mustapippuria
  • Tilliä


Perunat pestään hyvin, tökätään pari reikää haarukalla ja kiedotaan folioon (ripaus suolaa mukaan), laitetaan 200 asteiseen uunin tunniksi. Valmistetaan täyte: pekoni pilkotaan & paistetaan, annetaan jäähtyä hetki ja kaadetaan kulhoon. Pekonin kaveriksi pilkotaan sipuli & muutama valkosipulin kynsi. Joukkoon lisätään smetana, ruokalusikallinen sinappia sekä mustapippurirouhetta maun mukaan, silputaan reilusti tilliä ja sekoitetaan. Annetaan maustua kunnes potut on kypsiä.
Kun perunat vihdoin on kypsiä on aika olla extra-varovainen. Folio-paketit avataan ja perunoista leikataan "kansi" irti sekä lusikoidaan hieman perunaa pois (kolo täytteelle). Lusikoitu peruna sekoitetaan täytteeseen & täytetään täytteellä perunoiden kolot. Laitetaan kansi takaisin perunan päälle & perunat uuniin 225 asteeseen vartiksi tai pariksikymmeneksi minuutiksi.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kaalipiirakka.

Tarvitaan:
  • Piirakkapohja (kaupasta valmiina)
  • Suppilovahveroita
  • Vajaa neljännes kaalia suikaloituna
  • Suurehko sipuli pilkottuna
  • Paprikaa, mie laitoin sekä keltaista, punaista että vihreää.
  • Valkosipulia, kolme isohkoa kynttä oli liian vähän.
  • Punaisia linssejä.
  • Suolaa, valkopippuria, mustapippuria, tilliä, nokkosta.
  • Pari ruokalusikallista siirappia.
  • Liraus kermaa (puoli desiä ehkä)
  • Viherpippuri-koskenlaskijaa

Heitetään pannulle suppilovahverot ja sipuli, hetkeä myöhemmin kaali kera oliiviöljy-tilkan. Odotellaan hetkinen ja heitetään joukkoon pilkotut paprikat sekä valkosipuli. Painellaan piirakkapohja vuokaan ja heitetään kymmenenksi minuutiksi 200 asteiseen uuniin. Heitetään pannulle mausteet ja siirappi, sekoitellaan. Lisätään kerma ja linssit, annetaan hautua kunnes piirakkapohjan voi ottaa pois uunista. Laitetaan täyte pannulta piirakkapohjan päälle ja heitetään takaisin uuniin. About 20 minuutin päästä lisätään piirakan päälle koskenlaskija-palaset ja laitetaan piirakka takaisin uuniin 10-15 minuutiksi.

Saatoin ehkä unohtaa jotain tai sitten en. Kuvaa ei ole kun piirakka meni jo.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Silakkapihvit.


Tarvitaan:
  • Silakoita/silakkafileitä
  • Tilliä
  • Ruohosipulia
  • Mausteita
  • Korppujauhoja
  • Voita paistamiseen
Puolet silakkafileistä asetellaan nahkapuoli alaspäin. Päälle ripotellaan suolaa ja sitruunapippuria sekä silputtua tilliä ja ruohosipulia. Lätkäistään päälle loput fileet nahkapuoli ylöspäin. Pyöritellään korppujauhoseoksessa (1/3 ruiskorppujauhoja, 2/3 tavis-korppujauhoja, suolaa & sitruunapippuria). Paistetaan voissa, about 4-5min per puoli. Kaveriksi vaikka ranskalaisia tai pottumuusia sekä tartar-kastiketta.